Olin vasta eräässä vaalipaneelissa, jossa lasten ja nuorten asema sekä oikeudet olivat keskiössä. Kuuden nuoremman sisaruksen isosiskona, lasten sairaanhoitajana ja kahden lapsen äitinä tunsin olevani vahvasti aivan oikeassa paikassa. Paneeli alkoi videopätkällä, jossa oli lasten ja lapsiperheiden terveisiä meille jokaiselle paikalla olevalle. Videolla sanotut sanat koskettivat ja pystyin samaistumaan jokaiseen mielipiteeseen ja koin niiden olevan tärkeitä myös minulle.

Kuten useimmissa vaalipaneeleissa myös tässä kysymykset oli asetettu järjestäjän ja heidän ajamien asioiden lähtökohdista. Tämän ymmärrän hyvin, sillä kaikkia kaupunkia koskevia asioita ja emme millään ehdi tunnissa käymään läpi. Vastausaikaa oli annettu minuutti. Osa kysmyksistä tuli kertoa vihreillä tai punaisilla lapuilla osoittaen kannatatko vai et kyseistä asiaa. Vastausten tuli siis olla lyhyitä ja ytimekkäitä, osa oli vain lapun nosto ilman suullista selitystä, vaikka kysymykset sen sijaan olivat normaaliin tapaan laajoja ja vahvoja arvolatauksia sisältäviä kokonaisuuksia. 

Jostain syystä minulle jäi näinkin tärkeän ja itselleni läheisen valipaneelin ja kysymsten jälkeen surullinen ja ehkä hieman huolestunut olo. Minulle tuo paneelissa käyty keskustelu näyttäytyi kriittisenä, pessimismin ja harmaan sävyttyneisenä vaikka siinä oli paljon hyviä ja oikeita asioita. 

Ehdokkaana ja väitän, että erityisesti uutena ehdokkaana on helppo kritisoida tehtyjä päätöksiä ja luvata asioita, joita ei välttämättä pysty pitämään. Tämä ei varmasti ole tahallista vaan osittain myös tahatonta ymmärtämättömyyttä, siitä kuinka laaja-alaisia ja moninaisia päätökset todella ovat. Asioiden tarkka ja laaja-alainen tarkastelu sekä priorisointi on välttämätöntä päätöksenteossa, jotta todella ymmärtää mitä on päättämässä ja mitkä ovat päätösten seuraukset. 

Minulle päällimmäisenä jäi mieleen toimintojen vastakkainasettelu, joka ei vie meitä kaupunkina missään nimessä eteenpäin. Kaupunki ei voi kehittyä ja kaupunkilaisten hyvinvointi ei voi edistyä, jos katsomme asioita suppesti ja musta-valkoisesti. 

Mikä sitten on lapsen edun mukaista? Se, että laitamme kaikki panokset kasvatukseen ja koulutukseen sekä korjaaviin palveluihin kuten lastensuojeluun. Vai, että panostamme kasvatukseen ja koulutukseen, vahvoihin peruspalveluihin ja investoimme elinkeinorakenteeseen, jotta lasten vanhemmilla on töitä ja perheillä toimeentuloa. Ja entä investoinnit liikuntapaikkoihin, jotka liikuttavat tuhansia kuopiolaisia lapsia päivittäin ehkäisten syrjäytymistä, torjuen yksinäisyyttä ja edistäen lasten terveyttä. Ovatko ne lapsen edun mukaisia? 

Haluan tällä kirjoituksella viestiä sitä, että asiat harvoin ovat yksinkertaisia ja musta-valkoisia. Ja kun tuon päätösten vaikeuden ja niiden moninaisuuden ymmärtää 100 euron jakaminen kaupungin laajojen toimintojen välillä ei enää välttämättä tunnukaan niin helpolta ja yksinkertaiselta, miltä se aikaisemmin saattoi tuntua.