"Mitä sairaanhoitajalle jää käteen 14,5 tunnin työvuorosta? - Kaikki ne eväät, jotka hän otti aamulla mukaansa."
Laitoin eilen pitkän työvuoroni päätteeksi facebookiin päivityksen; " Mitä sairaanhoitajalle jää käteen 14,5 tunnin työvuorosta? - Kaikki ne eväät, jotka hän otti aamulla mukaansa. "
Tein siis normaalin ja ennaltasuunnitellun "pitkän työvuoron", joka on pituudeltaan 14 tuntia, eli aamu- ja iltavuoron peräkkäin. Pidän ajoittaisista pitkistä työvuoroista, sillä näin minulla on mahdollisuus saada viikkovapaita enemmän ja voin yhdistää perhe- ja työelämän joustavammin.
Työvuoroni oli mukava vaikka se olikin työntäyteinen ja ajoittain kiireinenkin. Illalla kotiin lähtiessäni havahduin, että aamulla ottamani eväät olivat vielä syömättä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta eikä varmasti viimeinen, sillä päivystysluonteisessa tehotyössä, jossa itse olen, emme voi kontroloida tai ennustaa potilaiden tuloa samalla tavalla kuin monessa muussa yksikössä. Tilanteet muuttuvat nopeasti, hetkissä, muutamissa minuuteissa tai jopa sekunneissa, minkä vuoksi asioiden ennakointi tai niihin ennaltavarautuminenkaan ei aina ole mahdollista, vaikka jokainen tekisi parhaansa.
Koska päivä oli kuitenkin mukava ja kiireestä huolimatta onnistunut, päätin ottaa kuvan eväistäni ja tehdä omasta mielestäni hauskan päivityksen.
Päivitykseni tarkoitus oli olla osittain humoristinen, "alan mustaa huumoria", jos sitä siksi voi kutsua, mutta tottakai samalla laajemmin ajatuksia herättävä ja yleisluonteinen, sillä vaikka tämän kaltaiset kiireiset työpäivät lähes tauotta ei ole jokapäiväistä, on se liiankin usein arkipäivää hoitotyössä.
Päivitykseni sai jonkin verran tykkäyksiä ja muutaman vastakaiun, joita toivoinkin. Eräs sairaanhoitaja kommentoi hymiöiden saattelemana, kuinka hän ei muista kävikö hän vessassa iltavuoronsa aikana vai ei, "onneks ei oo kyllä housuissakaan" , hän jatkoi. Tämäkin on varmasti monelle hoitajalle tuttua, mutta onneksi kiireisen päivän aikana nälkä ja vessahätä väistyvät paljon kiireellisempien ja akuuttien asioiden tieltä.
Päivitys sai siis joitain tykkäyksiä, mutta huomasin kuitenkin harmikseni, että päivitykseni oli myös tuottanut pahaa mieltä, mikä ei missään nimessä ollut tarkoitukseni. Tarkoitukseni ei siis ollut kritisoida yksittäistä työvuoroa, työn jakoa, esimiestyötä eikä erityisestikään raudan kovia ammattilaisia, tärkeitä kolleegoitani vaan päinvastoin. Tämä päivitykseni ei siis kohdentunut mitenkään ainoastaan tähän vuoroon vaan yleisesti saraanhoitajien työnkuvaan ja palkkaukseen, jotka molemmat mielestäni kaipaisivat kehitystä.
Päivitykseni tarkoitus oli siis herättää ajatuksia yleisellä tasolla, siitä todellisuudesta missä hoitotyössä todella eletään. Ymmärrän kuitenkin hyvin mielensä pahoittaneiden tunteet, sillä väitän, että hoitotyön ammattilaisissa on myös sisäänrakennettu itsekritiikki ja epäitsekkyys. Kun jotain sattuu tai tapahtuu hoitotyön ammatilainen ajattelee, oliko se minun vika tai olisinko minä voinut tehdä jotain paremmin.
Hoitotyöntekijät yleisesti tekevät laajasti ja valtakunnallisesti pyytteetöntä ja erityisestä äärimmäisen vaikuttavaa työtä. He itse kyllä hyvin ymmärtävät työnsä tärkeyden ja juuri sen vuoksi he ovat valmiita luopumaan omista tauoistaan tai vapaistaan, jos työ sitä vaatii.
Ja nyt puhutaan tauoista, jotka pidetään työpaikalla, työpisteesi ihan välittömässä läheisyydessä potilashuoneiden ja vastaanottohuoneiden vieressä olevassa kahvihuoneessa, ei siis pitkien matkojen päässä olevista lounasravintoloista tai pidemmistä 30min- 1h kestävistä ruokatauoista vaan lakisääteisestä 20min pienestä puraisusta. Tähän voisi todeta, että "Nää on näitä, ammatin huonoja puolia", kuten päivitykseeni kommentoinut sairaanhoitaja sanoi.
Mutta monessako työssä tai ammatissa tätä tapahtuu? En usko, että monessa, ja hoitotyössä se on kuitenkin arkipäivää, ei välttämättä eikä toivottavasti jokapäiväistä samassa työpaikassa, mutta siltikin aivan liian yleistä.
Hoitotyössä puhumme ihmisten auttamisesta heidän heikoimmilla hetkillä, puhumme oikeasti ihmishenkien pelastamisesta, kivun lievittämisestä ja lohdun tuomisesta, silloin kuin sitä tarvitaan eniten.
Työnkuva hoitotyössä on muuttunut yhä vaativammaksi, työn tehoa on lisätty ja odotteet työlle ovat korkeammat. Sen sijaan palkkaus ei ole juuri kehittynyt ja palkkauksessa kaikki ovat lähes samalla viivalla, vaikka meitä yhdistää vain koulutus ja ammattinimike, kun taas työnkuvat ja vastuut ovat laajasti erilaiset. Eikö työn vaativuus tulisi ottaa paremmin huomioon palkkauksessa? Näin me voisimme kannustaa osaamisen kehittämiseen, vastuunottoon ja sitoutumiseen vastuulliseen ja vaativaankin työhön.
Hyvällä, ennakoivalla ja oikea-aikaisella hoitotyöllä voidaan saavuttaa laajaa vaikuttavuutta, jolla on sekä hyvinvointia lisäävää vaikutusta, mutta sillä jos jollain voidaan myös saavuttaa laajoja positiivisia kustannus-vaikutuksia. Jos siis haluamme tehdä hyvän sote-uudistuksen ja ennen kaikkea saavuttaa sote-uudistukselle asetetut taloudelliset tavoitteet, meidän tulisi rohkeasti uudistaa työskentelytapoja ja panostaa hoitotyöhön. Itse uskon vahvasti, että voisimme tehdä paljon asioita paremmin.
No mitä sitten sairaanhoitajalle todellisuudessa jää käteen 14h työvuorosta, kun iltalisät ovat vähäiset ja peruspalkka pieni työn vaativuuteen, vastuisiin ja velvotteisiin verrattuna. Tähän minulla ei ole tarkkaa euromääräistä vastausta, mutta kokemuksesta voin kertoa, että kun siitä miinustetaan verot ja lastenhoitokustannukset elämiseen jäävä osuus on varsin pieni. Täten säästetyt eväät mukavan ja työntäyteisen päivän päätteeksi voivat, jopa lohduttaakin ja nostaa hentoisen hymyn kasvoille, vaikkakin vain ehkä humoristisessa mielessä, sillä tiedät tehneesi parhaasi ja antaneesi kaikkesi. Tätä työtä ei tehdä rahasta tai halusta istua tauoilla vaan palavasta halusta auttaa ja tehdä merkityksellistä työtä.